Mafalda

Luin Mafalda-albumin nimeltä Mafalda 3, joka julkaistiin 1989. Valitsemani Mafalda-sarjakuvan on piirtänyt Joaquín Salvador Lavado, paremmin tunnettu nimellä Quino. Hän syntyi Argentiinassa kesällä 1932. Alunperin Mafalda ja muutamat muut sarjakuvassa esiintyvät hahmot luotiin mainostamaan kodinkoneita vuonna 1962. Ns. oikea sarjakuva Mafaldasta tuli vuonna 1964, kun sitä alettiin julkaista Primere Plana -sanomalehdessä. Sarjakuvaa on julkaistu useissa lehdissä. Vuonna1973 Quino piirsi Siete Días Illustrados -lehdelle, joka vaati, että sarjakuvat toimitettaisiin toimitukseen kaksi viikkoa ennen julkaisua. Tämän järjestelyn takia piirtäjä ei enää voinut kommentoida tuttuun tapaansa ajankohtaisia tapahtumia ja uutisia, vaan lopetti piirtämisen.

Stripit eivät varsinaisesti muodosta yhtenäistä juonta, vaan ovat kokonaisuuksia itsessään. Osassa stripeissä keskitytään (tuolloin) ajankohtaisiin asioihin, joita on melkoisen vaikea jäljittää näin jälkikäteen, sillä stripeissä ei ole päivämääriä. Mafalda on huolestunut maailman tilasta ja poliittisista asioista, mikä on mielestäni ihmeteltävää, sillä hän on vasta pieni lapsi. Hän on myös pessimisti ja sarkastinen persoona. Osa stripeistä taas keskittyy ihan jokapäiväisiin ongelmiin ja iloihin, kuten kesäloman loppumiseen ja ystävyyteen.

Mafalda sijoittuu pääosin kaupungin kaduille. Kaupungista ei anneta viitteitä, mutta voisi päätellä sen  sijaitsevan Argentiinassa, missä Quinokin asui. Osassa stripeistä ympäristöä ei tuoda esille ollenkaan, mutta osassa ympäröivät maisemat saavat hyvinkin suuren roolin. Ajasta viitteitä tuovat monet asiat, kuten vanhat autot, televisiot ja radiot sekä muut pienet esineet, esimerkiksi The Beatlesien levyn kansi esiintyy yhdessä ruudussa. Osa stripeistä sijoittuu Mafaldan perheen kotiin, jossa tyttö seuraa tiiviisti mediaa ja kauhistelee kuulemaansa.

Tärkeimmät henkilöt

Mafaldan keskeisin hahmo on sarjakuvan nimikkkohahmo, Mafalda. Mafalda on pieni tyttö, jonka harteilla makaa koko pahan maailman paino. Hän on huolissaan ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuudesta, mutta toisaalta rukoilee Repe Sorsan puolesta ja on lapsellinen. Hän hämmentää usein vanhempansa kysymällä kysymyksiä, joita niin pienet kovin harvoin kysyvät, esimerkiksi Neuvostoliiton ja Amerikan poliittisista suhteista. Mafaldan hallitsevin ulkonäöksellinen piirre on pörröinen, musta tukka.

Susanita on Mafaldan ystävä. Hänelle ei ole tärkeää mitä maailmalla tapahtuu, vaan on kiinnostuneempi omasta ulkonäöstään ja pojista. Susanita kyllä jakaa suklaansa Mafaldan kanssa, mutta hänen itsensä sanoin "Jaa'ah... eipä jakajan käteen tosiaankaan paljon jää". Susanitalla on yleensä musta hame ja vaalea, kuviollinen paita yllään.

Miguelito on kenties sarjakuvan yksinkertaisin henkilö. Hän on muutaman vuoden muita nuorempi. Migueliton hiukset muistuttavat hieman puun lehtiä.  Hän on melko yksinäinen, mutta positiivinen hahmo, joka jaksaa innostua ja pelästyä pienestä.

Felipe on porukan vanhin. Hän on unelmoija, joka vihaa koulunkäyntiä vaikka siinä hyvä onkin. Felipe pitää sarjakuvista ja leikkiikin usein cowboyta. Hän vaikuttaa tyhmältä, mutta onnistuu yllättämään viisailla kommenteillaan silloin tällöin. Felipen kasvojen muoto on erikoinen: hänen suunsa työntyy huomattavasti ulos muusta päästä.

Manolito on kaupanpitäjän poika. Hänellä on kova tahto tehdä rahaa, ja onnistuu mainostamaan perheen kauppaa moninaisissa tilanteissa. Manolito ja Susanita eivät tule toimeen keskenään, mutta sietävät toisiaan koska ovat molemmat Mafaldan ystäviä. Manolitolla on pystytukka, joka on takaa ajettu aivan lyhyeksi. 

Edellä kuvattujen hahmojen lisäksi stripeissä esiintyy Mafaldan vanhemmat. Mafalda ei pidä äitinsä asemasta kotirouvana. Hänen isänsä taas välttelee tyttärensä vaikeita kysymyksiä.

Ulkonäöltään Mafalda on melko perinteinen sarjakuva. Stripeissä on pääsääntöisesti kolmesta kuuteen ruutua, eikä erikoisempia kuvakulmia ole käytetty paljoa. Kuvat ovat mustavalkoisia, eikä piirrosviivan paksuus vaihtele paljoakaan. Kuvissa pääosissa ovat melkein poikkeuksetta hahmot, ei niinkään tausta. Tehokeinoina on käytetty ääniä kuvaavia merkintöjä sekä liikkeestä kertovia viivoja, mutta hyvin säästeliäästi. Mielestäni selkeä ja yksinkertainen piirrostyyli jättää tilaa ja korostaa stripin pointtia ja huumoria.

Tehokeinoja

Puhekuplat ovat erittäin tärkeitä Mafaldassa, enkä usko, että sarjasta saisi irti paljoakaan ilman niitä. Ilman tekstiä esimerkiksi stripistä, jossa Mafalda lukee lehteä ja katselee ymprilleen, ei ymmärtäisi mitään, jos ei lue tekstejä. Koska sarjakuva on kommentoinut aikansa tapahtumia, kaikkia sen viittauksia on hankala ymmärtää. Asia ei kuitenkaan suuremmin haitannut, sillä stripit ovat itsessään hyviä. Kuvan ja tekstin suhde vaihtelee ruudusta toiseen, ja monissa stripeissä on ruutuja joissa ei ole ollenkaan tekstiä ja kuvan merkitys korostuu. Toisinaan taas kuvat ovat hyvin yksinkertaisia ja teksti on keino, jolla tarinaa viedään eteenpäin.


Sarjakuvan teemaksi sopisi vaikkapa uteliaisuus ulkomaailmaa kohtaan. Hahmot ovat keskenään erityyppisiä, mutta käsittelevät paljon heitä ympäröiviä, yhteiskunnallisesti ajankohtaisia (huom. 1960 -1970-luvuilla ajankohtaisia) asioita. Mafalda arvostaa tietoa ja politiikkaa yli kaiken ja on hyvin kiinnostunut siitä. Hän kyseenalaistaa vaikuttajien toimia. Hahmo halveksii äitinsä kotiäitiyttä, koska tuntee sen alentavan naista. En kuitenkaan luonnehtisi Mafaldaa feministiksi. Susanitalle taas ulkonäkö on tärkeä asia ja se tulee esille sekä oman että muiden ulkonäön arviointina ja arvosteluna. Manolito on, kuten jo mainittu, kauppiaan poika ja hyvä tekemään kauppaa. Hän ei usko rahan tuovan onnea, mutta pitää silti hyvää taloudellista tilannetta tavoiteltavana asiana. Migueliton arvomaailmasta on vaikea sanoa paljoakaan, koska hän on hieman yksinkertainen eikä tuo esiin vahvoja mielipiteitä.


Mafaldassa pidin eniten sen piirrostyylistä. Vaikka värejä tai näyttäviä tehokeinoja ei ollutkaan, kuvat olivat ilmeikkäitä ja eläväisiä. Yksinkertaisuus korosti kuvattua hahmoa/asiaa, tuoden siitä esille vain oleellisimmat puolet. Kuvista sai nopeasti poimittua sen viestin, jonka jälkeen pystyi keskittymään puhekupliin. Vaikka kuvat ovat hyviä, puhekuplat ovat tärkeitä juonen kannalta. Pidin myös siitä, että kuvakulmat olivat yksinkertaisia, eikä ruutujen muotojen kanssa kikkailtu. Sellainen ei mielestäni sovi ajankohtaisia asioita kommentoiviin sarjakuviin, joiden pitäisi herättää mielipiteitä ja ajatuksia pelkän viihdyttämisen sijaan. Itse sisältöön eli kuviin ja tekstiin mahtuu kaikki oleellinen.